Rekkakuskista kehystäjäksi. Porin vanhimman kehysliikkeen pitäjäksi pääsin Jukka Lehdon jäätyä eläkkeelle vuonna 1993. Hyppy ei ollut niin suuri kuin luulisi, sillä puutyöt ja taide ovat olleet läsnä elämässäni aina.

Puukäsityöt olivat intohimoni jo aivan pienestä. Joulupukilta toivoin työkaluja ja olin innoissani jos pääsin seuraamaan läheltä jotain kädentyöntaitajaa.  Vaikka koulutodistukseni olisi ollut kuinka huono, puukäsitöissä loisti aina kymppi.

Ensimmäisiä töitäni oli puinen kitara jonka tein 6-vuotiaana. Innostuin kitaroiden teosta toden teolla muutamia vuosia myöhemmin, kun löysin samanhenkisiä kavereita. Yksi hienoimmista muistoista noilta ajoilta on kun naapuri toi poikkimenneen kitaransa korjattavakseni” Oli mahtavaa, että aikuinen ihminen luotti niin paljon minuun nuoreen poikaan”

Suurin haasteeni puukäsitöiden maailmassa oli kuitenkin oman veneen rakentaminen. Vähän harjoitusta sain jo 14-vuotiaana kun tein yhdessä veljeni kanssa ruuhen, jota käytettiin mökkimatkoilla.  Omasta katetusta moottoriveneestä olin haaveillut pitkään ja niitä kävin usein rannoilla ihailemassa. Kun tiesin, ettei minulla olisi mahdollisuutta ostaa omaa venettä tuolloin, päätin tehdä sen sitten itse. Kun asiasta kuuli veneen rakentanut ystävä hän totesi: Hullu mies, hullu mies. Se ei innostusta kuitenkaan hidastanut. “Jälkikäteen ymmärsin kyllä miksi hän niin sanoi.”

Veneenrakennus alkoi parikymppisenä. Rakentaminen eteni sitä mukaan kun oli aikaa ja rahaa.  Piirustuksia ja suunnitelmia ei paljon ollut ja homma etenikin vaihe vaiheelta sitä mukaan kun sain vinkkejä veneen rakentaneiltä ihmisiltä. Välillä kävin rannassa pyörimässä mittanauhan kanssa.

Projektissa tekemisen ilo olikin vähintään yhtä suuri juttu kuin varsinainen päämäärä. Kun vene vihdoin ja viimein laskettiin veteen oli olo epätodellinen. -” Oli mahtava tyyni heinäkuinen kesäyö – se fiilis kun ensimmäistä kertaa ajettiin pitkin Kokemäenjokea kohti Reposaarta oli mieletön. ”

Kotona taide oli koko ajan läsnä. Isä Eero Toivonen teki sivutöinään taidekauppaa ja maalasi myös itse. Ajokortin saatuani kyyditsin isää taidenäyttelyihin ja kehysliikkeisiin. Alkuun istuin autossa ja taide ei kiinnostanut, nuorta poikaa, vähääkään. Mutta kun aikaa kului niin jo suostuin tulemaan isän mukana katsomaan kulloistakin näyttelyä tai missä milloinkin oltiin. Siitä pikkuhiljaa aloin innostumaan taiteesta ja ajatus omasta liikkeestä tuli haaveisiin. “Olisipa hienoa tehdä tällaista työtä.”…